Mainos

Kaisa Juuso eroaa ministerin tehtävästään

Viimeksi päivitetty 12 helmikuun, 2026 , Toimitus

Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso (ps) eroaa tehtävästään. Juuso ilmoitti asiasta torstaina ja jää sairauslomalle toistaiseksi.

Juuso kertoo tiedotteessa jättäneensä eroanomuksensa ministerin tehtävästä. Hänen mukaansa ministerintyö on ollut poikkeuksellisen raskasta.

Mainos

Työ on ollut todella raskasta ja olemme joutuneet tekemään vaikeita päätöksiä turvataksemme suomalaisille tärkeät palvelut. Katson, että olen tehnyt parhaani, mutta nyt jonkun muun on aika jatkaa. Toivotan paljon voimia seuraajalleni, jota autan parhaani mukaan, Juuso sanoo tiedotteessa.

Juuso ei kommentoi asiaa enempää.

Valtiovarainministeri ja perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra (ps) kertoi Juuson ilmoittaneen päätöksestään hänelle ja pääministerille aiemmin tänään. Asiasta tiedotettiin eduskunnassa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa kello 14.30. Tilaisuuden aiheeksi oli ennakkoon ilmoitettu ”ajankohtainen asia”.

Kyseessä on ministeri Juuson oma päätös. Kunnioitan hänen tekemäänsä työtä Suomen hyväksi. Kaisalle vilpitön kiitos. Puolue käynnistää välittömät toimenpiteet seuraajan valitsemiseksi, Purra sanoo tiedotteessa.

Purran mukaan seuraajasta on jo ajatus, mutta asiasta ei toistaiseksi kerrota enempää. Uuden sosiaali- ja terveysministerin valinta siirtyy ensi viikolle.

Toimitus
Toimitus

Tuoreimmat Uutiset -toimitus vastaa sivuston päivittäisestä uutis- ja viihdesisällöstä. Toimitus seuraa kotimaan ja maailman tapahtumia, julkisuuden henkilöiden uutisia sekä ajankohtaisia ilmiöitä. Jokainen juttu tarkistetaan ja toimitetaan ennen julkaisua, ja pyrimme aina nojaamaan luotettaviin lähteisiin. Vinkit ja palautteen voit lähettää meille yhteydenottolomakkeen kautta.

Mainos