Kuka on Tauno Pasanen? Koko tarina Pihtiputaan poliisisurmien takana

Tauno Pasanen on suomalainen tuomittu tappaja, jonka nimi yhdistyi pysyvästi yhteen Suomen poliisihistorian synkimmistä päivistä. 7. maaliskuuta 1969 hän ampui ja tappoi neljä poliisia perheensä kodin ulkopuolella Pihtiputaalla. Saatuaan elinkautisen tuomion ja myöhemmin armahduksen Pasanen tappoi entisen vaimonsa Liisan vuonna 1996. Nykyään Pasanen elää hiljaista elämää poissa julkisuudesta. Hänet paikannettiin viimeksi julkisesti kotiinsa Riihimäellä, jossa Yle lähestyi häntä haastattelua varten vuonna 2019.

Elämä ennen rikosta

Wikipedia mukaan Tauno Veikko Pasanen syntyi 19. huhtikuuta 1934 Pihtiputaalla, Keski-Suomessa. Hän työskenteli pienviljelijänä ja satunnaisena työmiehenä ennen kuin tuli valtakunnallisesti tunnetuksi vuoden 1969 Pihtiputaan poliisisurmista.

Laajan Yle tutkinnan mukaan, joka perustuu poliisiasiakirjoihin, aikakauden sanomalehtiraportteihin ja todistajahaastatteluihin, Pasanen asui vaimonsa Liisa Pasasen ja heidän neljän lapsensa kanssa Tienhaaran tilalla syrjäisessä Korppisen kylässä.

Perheen elämä oli taloudellisesti vaikeaa. Vain pieni osa heidän noin 34 hehtaarin tilastaan oli viljelyssä, ja Pasanen kamppaili löytääkseen säännöllistä työtä. Hän oli aiemmin työskennellyt metsätöissä, maataloudessa ja ojankaivajana.

Pasanella oli myös vakava alkoholiongelma. Poliisi oli käynyt perheen kotona ennen kohtalokkaita tapahtumia hänen humalaisen ja uhkaavan käytöksensä vuoksi. Todistajat kuvasivat häntä myöhemmin avuliaaksi ja miellyttäväksi selvin päin, mutta arvaamattomaksi ja aggressiiviseksi juotuaan.

Tauno ja Liisa Pasanen menivät naimisiin vuonna 1955

Tauno ja Liisa Pasanen menivät tiettävästi naimisiin vuonna 1955 ja saivat neljä lasta. Heidän suhteensa jatkui vuosikymmeniä väkivallasta, taloudellisista vaikeuksista, Pasasen vankeudesta ja lopulta avioerosta huolimatta.

Poliisien surmapäivän aamuna Liisa valmisti ruokaa kotona, kun yksi pariskunnan lapsista oli paikalla. Riita alkoi, minkä jälkeen Tauno uhkasi perheenjäseniään veitsellä ja sitten ampuma-aseella.

Liisa pakeni naapuriin lapsen kanssa. Ylen kertomuksen mukaan hän pyysi aluksi naapureita olemaan ottamatta yhteyttä poliisiin, koska uskoi miehensä rauhoittuvan, jos hänet jätettäisiin yksin. Joku naapuritalossa kuitenkin soitti viranomaisille, koska Pasanen oli aseistautunut.

Tuo päätös toi neljä poliisia tilalle.

Mitä tapahtui Pihtiputaalla 7. maaliskuuta 1969?

Pasanen oli juonut useita päiviä ennen ampumista. Hän oli myös tiettävästi viettänyt unettoman yön odottaen yhden perheen lehmän poikimista.

Kun neljä poliisia lähestyi taloa, Pasanen rikkoi tai työnsi kiväärinsä ikkunan läpi ja avasi tulen. Poliisit kävelivät kohti tilaa kapeaa polkua pitkin, jota ympäröi syvä lumi.

Uhrit olivat:

• Veikko Riihimäki, 53
• Onni Saastamoinen, 37
• Pentti Turpeinen, 33
• Mauno Poikkimäki, 31

Pasanen ampui kahdeksan laukausta 7×33 mm metsästyskiväärillä. Kaikki neljä poliisia kuolivat. He eivät ehtineet käyttää omia aseitaan, Ylen julkaisemien rekonstruointien mukaan.

Ampumisen jälkeen Pasanen jätti kiväärin lumeen ja käveli naapuriin. Todistaja kertoi tutkijoille, että Pasanen oli rauhallinen mutta itki heidän odottaessaan viranomaisia.

Hän sanoi tiettävästi naapurille:

Soittakaa poliisipäällikkö hakemaan ne ruumiit. Siellä makaa neljä poliisia.

Pasanen pidätettiin ilman vastarintaa. Testit osoittivat, että hänen veressään oli noin 1,21 promillea alkoholia.

Pasanen sanoi, ettei voinut selittää surmia

Ensimmäisessä kuulustelussaan Pasanen ei antanut selkeää selitystä teoilleen. Hän kiisti aluksi aikoneensa tappaa ketään ja sanoi uskoneensa lähestyvien poliisien tulevan tappamaan hänet.

Kun tutkijat kysyivät, oliko hän tappanut miehet, hän antoi välttelevän vastauksen:

Siltä he näyttävät minua syyttävän.

Pasanen kiisti myöhemmin, että poliisiviha olisi motivoinut ampumista. Tutkijat kuitenkin tarkastelivat väitteitä, joiden mukaan hän oli aiemmin kaunannut viranomaisia ja oli tiettävästi uhannut poliisi Pentti Turpeista.

Entinen Pihtiputaan poliisi Erkki Reini, joka oli aiemmin auttanut Pasasen kiinniotossa häiriötilanteessa, kiisti väitteet, että poliisit olisivat pahoinpidelleet häntä.

Emme lyöneet häntä, eikä Pasanen lyönyt meitä

Reini kertoi Ylelle vuosikymmeniä myöhemmin.

Psykiatrinen arvio viittasi myöhemmin paranoidiin vihamielisyyteen, joka saattoi voimistua paineen alla.

Neljä perhettä kärsi pysyvän menetyksen

Tapaus ei ollut vain Pasasen tarina. Neljä naista menetti aviomiehensä, ja kahdeksan alaikäistä lasta menetti isänsä.

Poliisien hautajaisista Pihtiputaalla tuli suuri kansallinen tapahtuma, johon osallistui yli tuhat ihmistä, mukaan lukien satoja poliiseja. Presidentti Urho Kekkonen esitti surunvalittelunsa uhrien perheille.

Surmat käynnistivät myös kansallisen keskustelun poliisikoulutuksesta, ampuma-aseista ja turvallisuudesta kotihälytystehtävissä. Vuoden 2019 Alibi-retrospektiivi totesi, että tragediasta tuli tärkeä viitekohta keskusteluissa poliisien työturvallisuuden parantamisesta.

Pasanen sai elinkautisen tuomion

Pasasen oikeudenkäynti alkoi huhtikuussa 1969. Todistajat kertoivat oikeudelle, että hänen käytöksensä muuttui dramaattisesti alkoholia juodessaan.

Hän ilmaisi katumusta oikeudenkäynnin aikana, mutta oikeus tuomitsi hänet elinkautiseen vankeuteen. Tuomio pysyi voimassa valituksessa, ja Pasanen suoritti rangaistustaan Vaasan ja Riihimäen vankiloissa.

Aikalaiskertomukset ja myöhempi raportointi kertovat, että hän jatkoi surmien katumista vankilassa. Myöhemmässä haastattelussa Alibille hän sanoi tiettävästi viettävänsä loppuelämänsä sovittaakseen tekonsa. Alibi vahvisti haastatelleensa Pasasta vuonna 2009, vaikka koko haastattelu julkaistiin lehdessä eikä vapaasti verkossa.

Liisa pysyi lähellä hänen vankeutensa aikana

Pasasen suhde Liisaan ei päättynyt heti poliisisurmien jälkeen. Hän pysyi mukana hänen elämässään ja oli niiden joukossa, jotka hakivat hänelle armahdusta.

Vuonna 1977 Liisa muutti tiettävästi Riihimäelle asuakseen lähempänä vankilaa, jossa hänen miehensä suoritti tuomiotaan. Pasasen perheenjäsenet, kanssavangit ja Pasanen itse jättivät anomuksia presidentin armahduksesta.

Heidän jatkuva suhteensa oli epätavallinen ja syvästi monimutkainen. Liisa oli paennut Pasasen aseellisia uhkauksia vuonna 1969, mutta silti tuki häntä vankeuden aikana ja asui myöhemmin hänen kanssaan uudelleen.

Presidentti Mauno Koivisto armahti Pasasen 1. huhtikuuta 1982, noin 13 vuoden vankeuden jälkeen. Hänet vapautettiin koeajalla.

Kahdeksan surmanluotia muutti julkisia käsityksiä

Ohjaaja Mikko Niskanen alkoi kehittää tragediaan liittyvää elokuvaa pian ampumisten jälkeen. Tuloksena oli Kahdeksan surmanluotia, neliosainen televisiotuotanto, joka julkaistiin vuonna 1972.

Niskanen kirjoitti ja ohjasi teoksen ja näytteli sen fiktiivistä päähenkilöä, Pasia. Tuotanto sai vaikutteita Pihtiputaan surmista, mutta hahmoa ei esitetty dokumentaarisena kuvauksena Tauno Pasasesta.

Elokuva keskittyi kamppailevan maaseutuperheen paineisiin: köyhyyteen, työttömyyteen, laittomaan alkoholintuotantoon, perhekonflikteihin ja kasvavaan epätoivoon. Siitä tuli yksi suomalaisen televisiohistorian arvostetuimmista teoksista.

Elonetin tuotantoa koskevien taustatietojen mukaan Niskanen näki surmat osana paljon laajempaa yhteiskunnallista ongelmaa eikä irrallisena tekona ilman kontekstia.

Kun Pasanen katsoi elokuvan vankeudessa, hän reagoi tiettävästi tunteellisesti:

Tämä on niin totta, että välillä naurattaa ja itkettää. Sellaista elämä siellä oli.

Hän sanoi tiettävästi, että hänen kohtalonsa kuvaus tuntui kuin se olisi revitty suoraan hänen sielustaan. Pasanen huomautti myöhemmin myös, että jotkin yksityiskohdat elokuvassa poikkesivat hänen todellisesta elämästään.

Elokuva herätti myötätuntoa Pasasta kohtaan osassa yleisöä. Tämä reaktio oli kiistanalainen, koska jotkut poliisit ja uhrien omaiset kokivat huomion siirtyneen pois neljästä surmatusta miehestä.

Tauno ja Liisa erosivat mutta jatkoivat tapaamista

Pasasen vapautumisen jälkeen hän ja Liisa asuivat yhdessä Riihimäellä jonkin aikaa. Heidän Pihtiputaan maatilansa oli myyty ja myöhemmin purettu.

Heidän avioliittonsa päättyi virallisesti avioeroon vuonna 1992, noin 37 vuotta sen alkamisen jälkeen. Avioero ei kuitenkaan täysin päättänyt heidän suhdettaan. He jatkoivat tapaamista säännöllisesti ja joivat joskus alkoholia yhdessä.

Neljä vuotta myöhemmin heidän yhteinen historiansa päättyi uuteen henkirikokseen.

Pasanen tappoi entisen vaimonsa vuonna 1996

24. elokuuta 1996 Pasanen ja Liisa joivat yhdessä hänen kotonaan Riihimäellä. Raporttien mukaan he olivat ostaneet väkeviä juomia ja olutta sekä nauttineet myös kotitekoista alkoholia.

Riidan aikana Pasanen kuristi entisen vaimonsa. Hän otti sitten itse yhteyttä poliisiin.

Pasanen sanoi, ettei muistanut itse kuristamista ja kiisti aikoneensa tappaa Liisan. Hän kuvasi muistavansa vain epämääräisesti, että oli työntänyt tai tehnyt jotain hänelle.

Hän selitti myöhemmin hallinnan menettämistään päihtyneenä suorasanaisesti:

Sitten sammuvat valot yläkerrassa.

Helmikuussa 1997 Pasanen tuomittiin taposta alentuneessa syyntakeisuudessa ja sai seitsemän vuoden vankeusrangaistuksen. Uusi surma aiheutti voimakasta julkista keskustelua hänen aiemmasta armahduksestaan.

Alibin tapausyhteenvedon mukaan Pasanen vapautui ehdonalaiseen vuonna 2000.

Mitä Tauno Pasaselle tapahtui vankilan jälkeen?

Toisen vapautumisensa jälkeen Pasanen pysyi suurelta osin poissa julkisuudesta. Alibi haastatteli häntä vuonna 2009, ja Yle lähestyi häntä hänen kotonaan vuonna 2019, jolloin hän oli 85-vuotias.

Ylen vierailun aikana Pasanen avasi oven mutta kieltäytyi keskustelemasta tapahtumista.

Minulla ei ole mitään sanottavaa.

Hän kieltäytyi myös vastaamasta kysymyksiin siitä, ajatteliko hän yhä neljää poliisia.

En kommentoi mitään.

Tuo lyhyt kohtaaminen on yksi viimeisimmistä luotettavasti dokumentoiduista suurten medioiden raporteista hänestä.

Jotkut verkkosivustot väittävät, että Tauno Pasanen kuoli vuonna 2025, mutta mikään arvovaltainen suomalainen uutislähde, virallinen ilmoitus tai suoraan perheeseen liitettävä lausunto ei vahvista tätä tietoa. Tästä syystä hänen kuolemaansa ei tule raportoida varmistettuna faktana.