Yle ei tuota tänä jouluna uutta kotimaista draamajoulukalenteria. Ylen tv-päällikkö Johan Aaltonen vahvisti asian Katso-lehdelle, ja joulukuun ohjelmisto rakennetaan nyt uusintojen ja hankintasarjojen varaan.
Yle on julkaissut uuden joulukalenterin lähes joka joulukuu. Viimeisimmät olivat Tonttuakatemia, jonka toinen kausi nähtiin vuonna 2025, sekä vuoden 2024 Kiltteyskriisi Korvatunturilla.
Aaltonen perustelee ratkaisua tuotantojen koolla.
– Joulukalenterit ovat meille todella tärkeitä ja pyrimme tuottamaan uusia säännöllisesti. Isot draamajoulukalenterit ovat mittavia kokonaisuuksia emmekä pysty niitä joka vuosi tuottamaan, Aaltonen kertoo sähköpostitse.
Hänen mukaansa Yle pyrkii rakentamaan mahdollisimman hyvän kokonaisuuden yhdistelemällä uutta ja aiemmin esitettyä sisältöä.
Myöskään Elävän arkiston perinteistä joulukalenteriäänestystä ei järjestetä tänä vuonna.
Tonttuakatemia ja Jäätävä seikkailu palaavat
Lapsiperheille tarjotaan tuttuja tonttuja. Tonttuakatemian molemmat kaudet tulevat Yle Areenaan 16. marraskuuta. Sarjan on ohjannut Jussi Lehtomäki, ja sen on tuottanut Kaiho Republic.
Joulukuun 1. päivästä alkaen TV2:lla ja Areenassa nähdään uusintana Jäätävä seikkailu. Vuonna 2016 valmistunut kalenteri on jatko-osa vuoden 2014 Porokuiskaajan arvoitukselle.
Uutta katsottavaa tuo Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n joulukalenteri Vastahakoinen joulupukki, joka kertoo joulupukin seuraajasta. Se esitetään Areenassa ja Teema & Femillä.
Aikuisille on tarjolla Outo joulukalenteri, jonka jokaisessa luukussa kerrotaan yliluonnollinen tarina aaveista, kansantaruista ja joulunajan historiallisista kauhuista.
Ylen ruotsinkielisellä puolella joulua pohjustaa myös Strömsö, joka julkaisee päivitetyn version vuoden 2016 joulukalenteristaan Areenassa ja Teema & Femillä 1. joulukuuta.
Kanavalla Sub puolestaan nähdään uusintana vuoden 1997 The Joulukalenteri, jonka ensimmäinen luukku avautuu 1. joulukuuta kello 18.40.
Aiheesta uutisoi ensimmäisenä Katso.