TikTok on ilmoittanut avaavansa miljardin euron arvoisen datakeskuksen Suomeen. Reutersilta uutisoidaan, että TikTokin tiedottajan mukaan Suomeen rakennettavan datakeskuksen tarkoituksena on siirtää eurooppalaisten käyttäjien datan tallennustilaa Manner-Eurooppaan.
Nykyisten suunnitelmien valossa uusi datakeskus nousisi Kouvolaan, sillä Lohjan kaupunki on myymässä tonttia suomalaislähtöiselle kiinteistösijoitusyhtiölle Hypercolle, joka tulee vastaamaan datakeskuksen rakennuttamisesta. Elinkeinoministeri Wille Rydman on puolestaan toivonut hankkeen lykkäämistä, sillä ministeriö ei ole hänen mukaansa saanut riittävästi tietoa hankkeesta etukäteen.
Suomi houkuttelee ulkomaisia investointeja
TikTokin hanke toisi mitä todennäköisimmin Suomeen uusia työpaikkoja ja vastaavasti ulkomaista pääomaa. Teknologia-ala on yksi Suomen parhaimmista vientituotteista ja juuri ulkomaiset sijoitukset ovat viime aikoina kohdistuneet Suomeen kasvavissa määrin. Esimerkiksi vuonna 2023 Suomi oli Pohjoismaiden suosituin suorien ulkomaisten investointien kohdemaa.
Yksi teknologia-alan nopeimmin kasvavista sektoreista on peliteollisuus. Supercellin ja Rovion kaltaiset peliyritykset ovat nostaneet Suomen houkuttelevuutta ulkomaisten sijoittajien silmissä ja raivanneet samalla tietä avoimille, kansainvälisemmille markkinoille.
Myös iGaming-alan markkinoita aiotaan pian avata ulkomaisille toimijoille. Historiallisen muutoksen myötä Veikkaus menettää monopoliasemansa ja ulkomaiset operaattorit voivat tarjota ja markkinoida omia palveluitaan manner-Suomessa.
Muutoksesta huolimatta suomalaisille pelaajille on saatavilla valikoima kolikkopelisivustoja, jotka tarjoavat hyödyllistä tietoa ja vinkkejä kolikkopelien pelaamiseen verkossa, sillä nettikasinoilla pelaaminen on ollut ja tulee edelleen olemaan täysin laillista. On kuitenkin selvää, että markkinoiden kansainvälistyminen, vahva kotimainen osaaminen ja vankka infrastruktuuri tulevat myös tulevaisuudessa houkuttelemaan TikTokin kaltaisia jättiyrityksiä Suomeen.
Ministeriö selvittää tilannetta parhaillaan
Elinkeinoministeri Wille Rydmanin johtama työ- ja elinkeinoministeriö on ehdottanut Lohjan kaupungille, että tonttikauppoja lykättäisiin. Rydmanin mukaan ministeriö selvittää tilannetta parhaillaan. Datakeskushanketta johtava Hyperco on jo ehtinyt hankkia Lohjan kaupungilta maa-alueita ja rakennusluvat. Itse laitoksen rakentamista ei ole aloitettu, mutta rakennuksen on arvioitu valmistuvan vuoden 2026 loppuun mennessä.
Ministeriön mukaan se ei koskaan saanut ennakkotietoa suunnitteilla olevasta, huikeasta miljardin euron hankkeesta. Rydmanin mielestä tällainen menettelytapa on erittäin epätyypillinen, ja haastattelussa hän viittaa myös hankkeesta vastaavan yrityksen epätyypillisiin taustoihin.
Lohjan kaupunkirakennejohtaja Pekka Puistosalo ei puolestaan näe perusteita tonttikaupan lykkäämiselle tai perumiselle. Puistosalo kertoo MTV:n uutisissa, että tonttikaupalle on saatu puolustusministeriön lupa ja kaupunki on tehnyt tiivistä yhteistyötä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa. Ministeriö on Puistosalon mukaan saanut tiedon, että mikäli heidän tietoonsa ei nouse sellaisia seikkoja, jotka olisivat tonttikaupan toteuttamisen kannalta riskaabeleja, tonttikaupassa tullaan etenemään tavalliseen tahtiin.
Tämä siksi, että kiinteistökauppaan tarvitaan lupa, jos ostaja tulee EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta. Hyperco on suomalaisten perustama yritys, mutta maaliskuussa se myytiin Arabiemiraateissa toimivan Damac Groupin tytäryhtiölle Ednexille. Damac Groupin omistaa miljardööri Hussain Sajwan, joka on tullut tunnetuksi myös Elon Muskin SpaceX-yrityksen sijoittajana.
Hankkeesta vastaavien yritysten taustoja on tutkittu myös Ylen tekemässä raportissa. Ylen selvityksen mukaan datakeskusta varten perustetun hankeyhtiön suurimpana omistajana on kiinalainen liikemies Huang Wei, joka omistaa hankeyhtiöstä lähes 40 prosenttia.
Paljastuksia hankeyhtiön taustoista
TikTokia on kritisoitu monissa maissa ympäri maailmaa. Kritiikin kohteena on ollut erityisesti ne menettelytavat, joilla yhtiö käsittelee sovelluksen käyttäjien tietoja. Vasta viime viikolla Euroopan Unioni määräsi TikTokille 530 miljoonan euron tieturvasakon, sillä Tiktokin kiinalaisilla työntekijöillä oli EU:n mukaan pääsy sovelluksen eurooppalaisten käyttäjien tietoihin, jonka myötä dataa oli päätynyt Euroopan rajojen ulkopuolelle.
Yleisessä tiedossa on, että Suomeen rakennettava datakeskus on osa laajempaa Clover-kyberturvallisuushanketta, jonka tavoitteena on TikTokin tiedottajan mukaan parantaa turvallisuutta koko Euroopassa.
Vaikka kiinalaisyritykseltä ei ole saatu virallista kommenttia projektin tarkemmasta aikataulusta tai laajuudesta, HS:n tietojen mukaan TikTok suunnittelee yhteensä 12 miljardin euron investointeja ympäri Eurooppaa.
Datakeskusten tehtävänä on tallentaa sovelluksen eurooppalaisten käyttäjien tietoja EU-säädösten valvonnan mukaisesti. Tavoitteena on vastata kuluttajien ja viranomaisten kasvavaan huoleen siitä, millainen pääsy Kiinan hallituksella on käyttäjien tietoihin ja miten käyttäjätietoja hyödynnetään.
Myös Kouvolan Tiktok-hankkeen takana seisovan Huang Wein yhteys Kiinaan herättää kysymysmerkkejä, sillä Kiinan kyberturvallisuuslaki velvoittaa yhtiöitä tukemaan valtion tiedustelua. Ylen selvityksen mukaan Wein johtama pörssiyhtiö on rekisteröity Caymansaarten veroparatiisiin, mutta yhtiön pääkonttori sijaitsee Kiinassa. Yhtiö omistaa myös lukuisia datakeskuksia Kiinassa.
Hanke käyntiin kaikessa hiljaisuudessa
Vieläkään ei tiedetä varmasti, tiesikö hallitus suunnitteilla olevasta datakeskuksesta siinä hetkessä, kun tärkeitä päätöksiä alettiin tekemään. Ylen mukaan hankkeesta on mitä ilmeisimmin tihkunut hyvin vähän tietoa ministeriön tasolla, joten on perusteltua olettaa, että uuteen datakeskukseen liittyvistä järjestelyistä on sovittu kaikessa hiljaisuudessa.
Jättimäinen hanke ei suinkaan ole syntynyt yhdessä yössä, sillä jo vuoden 2024 helmikuussa hankkeesta vastaava Hyperco oli tehnyt sopimuksen Kouvolasta sijaitsevasta 12,5 hehtaarin maa-alueesta. Kesäkuussa uutisoitiin, että Hyperco oli tehnyt alustavan sopimuksen alueen laajentamisesta yli 11 hehtaarilla.
Vaikutukset myös paikallisesti Kouvolan alueella voisivat olla valtavat. Kouvolan kaupungin pormestari Toikka on arvioinut, että uusi datakeskus voisi tuottaa kaupungille kiinteistöverona jopa kolme miljoonaa euroa. Myöhemmin arvioitu vero asettui kuitenkin 300 000 euron lukemiin.
Kouvolan datakeskus ei suinkaan olisi ensimmäinen TikTokin eurooppalainen kohde, sillä sosiaalisen median palveluita tuottava kiinalaisjätti avasi ensimmäisen datakeskuksensa Irlannissa syyskuussa 2023 ja toisen Norjassa lokakuussa 2024. Lisäksi yrityksellä on datakeskuksia niin Yhdysvalloissa kuin ympäri Aasiaa.
Tulevat vaikutukset herättävät edelleen kysymyksiä
Uutisointi TikTokin uudesta tukikohteeksi on aiheuttanut kuohuntaa sekä kuluttajien, asiantuntijoiden että virkamiesten tasolla. Vaikka hankkeen puolelta on vakuutettu, että luvat ovat kunnossa ja viranomaisia tiedotettu hankkeen etenemisestä koko prosessin ajan, ministeriö on Wille Rydmanin johdolla pyytänyt, että valintaa harkittaisiin vielä uudemman kerran.
Miljardin euron hanke tuo arvokasta näkyvyyttä ja uusia työpaikkoja, verotuloista puhumattakaan. Tietoturva-asiantuntija Mikko Hyppönen ei esimerkiksi huolestuisi TikTokin aiheuttamista tietoturvakysymyksistä ja muistuttaa, että EU-asukkaiden henkilötietoja ei saa siirtää EU:n ulkopuolelle. Tämän vuoksi TikTokilla tulisi olla omia datakeskuksia myös Euroopassa, ja Suomi on tähän tehtävään enemmän kuin varteenotettava vaihtoehto.