Näyttelijä Pekka Strang kertoo, että HBO:n The White Lotus -sarjan neljännen kauden kuvaukset on saatu päätökseen. Strang kertoi kokemuksistaan Seiskalle Helsingissä remontoidun Hotel Kämpin gaalaillassa.
Strang on mukana Mike Whiten luoman draamasarjan uudella kaudella. Hänen valintansa kerrottiin toukokuussa, kun kuvaukset Ranskassa olivat jo käynnissä. TheWrapin mukaan Strang, Ben Kingsley ja Max Minghella olivat tuolloin kauden viimeisimmät näyttelijävahvistukset.
– Saimme juuri sarjan kuvattua, ja paljon tuli matkustettua edestakaisin, Strang kertoo.
Neljäs kausi sijoittuu Cannesin elokuvajuhlien viikolle. Sarjaa kuvattiin Cannesissa, Saint-Tropez’ssa, Monacossa ja Pariisissa. Näyttelijäkaartiin kuuluvat muun muassa Laura Dern, Heather Graham, Alexander Ludwig, Vincent Cassel, Steve Coogan ja Kumail Nanjiani.
Suomi ei ollut tuttu
Kansainvälisessä tähtijoukossa Strang huomasi, ettei hänen kotimaansa ollut kaikille entuudestaan tuttu.
Täytyy sanoa, että olin yllättynyt siitä, kuinka huonosti Suomi tunnettiin tuossa kansainvälisessä porukassa.
Pekka Strang Seiskalle
Suurin vaikutus näyttelijään teki tuotannon mittakaava.
– Ei siinä voinut kuin todeta, että kyllä joillain on käsittämättömän suuret budjetit tehdä asioita, Strang sanoo.
Ystävystymisestä muiden näyttelijöiden kanssa hän ei vielä halua tehdä johtopäätöksiä.
– No vielä on tietysti liian aikaista sanoa, että tuliko meistä ystäviä siviilissä, sen sitten aika näyttää.
Strang tunnetaan kansainvälisesti erityisesti Dome Karukosken elokuvasta Tom of Finland, jossa hän esitti nimiroolia. Hän on näytellyt myös J-P Valkeapään elokuvassa Koirat eivät käytä housuja sekä sarjassa Mister 8.
Seiskan mukaan uusi kausi nähdään vuoden 2027 alkupuoliskolla.
Aiheesta uutisoi ensimmäisenä Seiska.