Tammikuussa 2004 Hanna Pakarinen voitti ensimmäisen suomalaisen Idolsin ylivoimaisesti. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin hän tekee yhä musiikkia – nyt suomeksi ja omilla ehdoillaan.
Idolsin avauskausi oli aikanaan koko kansan puheenaihe, ja finaalissa ratkaisu oli selvä: lähes kuusi katsojaa kymmenestä antoi äänensä Pakariselle. Voitto avasi oven levytyssopimukseen ja suoraan listojen kärkeen.
Ohjelman konsepti oli tuolloin Suomessa uusi: tavalliset nuoret laulajat karsiutuivat viikko viikolta katsojien äänestyksen perusteella, ja suorat lähetykset kokosivat perheet television ääreen. Sarjaa juonsi muiden muassa Ellen Jokikunnas, joka pysyi Idolsin keulakuvana vuosien ajan. Pakarisen voitto antoi formaatille kasvot, joihin myöhempiä kausia verrattiin pitkään.
Platinaa heti ensimmäisellä levyllä
Kesällä 2004 julkaistu esikoisalbumi When I Become Me nousi albumilistan kakkoseksi ja myi platinaa. Pakarinen ei jäänyt yhden levyn ihmeeksi, vaan englanninkielinen linja jatkui albumeilla Stronger (2005) ja Lovers (2007).
Uran kansainvälisin hetki koettiin keväällä 2007, kun Suomi isännöi Euroviisuja Helsingissä Lordin voiton jälkeen. Pakarinen edusti kotimaataan kappaleella Leave Me Alone ja sijoittui finaalissa 17:nneksi. Kappale löysi kuitenkin yleisönsä Ruotsista, jossa se keikkui radiolistan kärjessä kolmen viikon ajan.
Samana vuonna hänen äänensä kuultiin myös valkokankaalla, kun hän lauloi Musta jää -elokuvan tunnuskappaleen Black Ice. Euroviisuvuoden jälkeen hän kiersi ahkerasti, ja englanninkielinen pop-ura jatkui vielä yhden albumin verran.
Vuosien varrella Pakarinen on muistellut euroviisukevättä haastatteluissa vaihtelevin tuntein: kotikisoissa esiintyminen oli ainutkertainen kokemus, mutta samalla vaativa ja raskas rupeama nuorelle artistille, jonka ura oli alkanut vasta muutamaa vuotta aiemmin.
Käänne suomen kieleen
Vuoden 2009 albumin Love in a Million Shades jälkeen Pakarinen teki suunnanmuutoksen, joka jäi monen mieleen. Vuonna 2010 ilmestynyt Paperimiehen tytär oli hänen ensimmäinen suomenkielinen levynsä, ja sen myötä radioon tulivat muun muassa singlet Miehet ja Se yksi ainoa.
Suomenkielinen ilmaisu jäi pysyväksi. Vuonna 2016 julkaistu Synnyin, elän, kuolen jatkoi samaa tietä, ja keikkoja kertyi tasaiseen tahtiin klubeille ja risteilyaluksille ympäri maata.
Vain elämää toi uuden yleisön
Syksyllä 2024 Pakarinen oli mukana Nelosen Vain elämää -sarjan 15. tuotantokaudella. Ohjelmassa artistit tulkitsevat toistensa kappaleita, ja Pakarisen omasta jaksosta sekä hänen tulkinnoistaan julkaistiin kauden aikana useita singlejä, kuten Harmaan sävyjä ja Voimanainen.
Sarja muistutti, että Idols-vuosien jälkeenkin Pakarisen ääni kantaa. Moni katsoja, joka muisti hänet lähinnä parinkymmenen vuoden takaisista finaaleista, löysi hänen musiikkinsa uudelleen.
Uutta musiikkia edelleen
Vain elämää ei jäänyt kertaluonteiseksi paluuksi. Vuonna 2025 Pakarinen julkaisi uudet singlet Haudankaivajat ja Rakenteet, joista jälkimmäinen ilmestyi viime vuoden marraskuun lopussa. Kappaleet jatkavat hänen myöhempien vuosiensa linjaa: suomenkielisiä, henkilökohtaisia lauluja, joissa ei kumarreta hittikaavoille.
Pakarinen jakaa kuulumisiaan ja työnsä edistymistä myös omissa sosiaalisen median kanavissaan, joissa hän on viestinyt suoraan faneilleen ilman levy-yhtiön tai tv-ohjelman välikättä. Se sopii artistille, jonka ura alkoi aikanaan koko kansan äänestyksellä.
Ensimmäinen Idol, pitkä ura
Kilpailuohjelmien voittajien tie on usein lyhyt, mutta Pakarinen kuuluu niihin, joiden ura on kestänyt yli kaksikymmentä vuotta. Viisi studioalbumia, euroviisuesiintyminen kotiyleisön edessä ja kielenvaihdos kesken uran kertovat artistista, joka on uskaltanut muuttua. Hän ei ole jäänyt elämään Idols-voiton varassa, vaan rakentanut uransa levy kerrallaan ja tehnyt myös rohkeita valintoja, joita kaikki eivät tosi-tv-taustaiselta laulajalta odottaneet.
Ensimmäisen Idolsin voittajana hänellä on suomalaisessa tosi-tv-historiassa pysyvä paikkansa – ja uudet julkaisut kertovat, ettei tarina ole vielä valmis.
